TYYn edustajistovaalit 2017

Turun yliopiston ylioppilaskunnan edustajistovaalit ovat käynnissä ja TYRMYn riveissä on useita edaattoriehdokkoita. TYRMYn hallitus kannustaa jokaista ylioppilaskunnan jäsentä käyttämään äänioikeuttaan ja vaikuttamaan siten myös harrastusyhdistysten kuten TYRMYn toimintamahdollisuuksiin.

TYRMYllä on ollut muutamissa aiemmissa vaaleissa oma vaalilistansa, mutta näissä vaaleissa sellaista ei muodostettu. Jos kuitenkin haluat äänestää tyrmyläistä listasta riippumatta, se onnistuu: ohessa lista yhdistyksen jäsenistä, joiden ehdokkuuden hallitus on onnistunut selvittämään.

Muista äänestää ja tee se vaikka saman tien: vaalit.utu.fi.

 

  • Aaltonen, Laura. Hybridiaani, #78.
  • Koivisto, Maarit. Vihreä vasemmisto, #36.
  • Laine, Lassi. TYY terveeksi, #257.
  • Luhta, Kaisa. Humanistilista, #72.
  • Mylläri, Anni. Vihreä lista, #13.

 

Ehdokkaiden esittäytymiset:

Aaltonen, Laura. Hybridiaani, #78.

Olen ollut vuodesta 2009 TYRMYn jäsen ja edelleen toimin aktiivisesti yhdistyksessä mukana. Haen tällä hetkellä kolmannelle kaudelle TYYn edustajistoon. Minulta löytyy mielenkiintoa ja kokemusta TYYn toiminnasta, sillä olen toiminut niin projektityöntekijänä (2015 ja 2017) kuin hallituslaisena (2016). Näkökulmaa löytyy monesta eri kulmasta ja ääni minulle on varma valinta. Äänestä siis numeroa 78.

/
I have been a member of TYRMY since 2009 and consider myself as an active member. I’m a candidate for the Student Union of the University of Turku Council now for the third time and would very much like to continue to participate in the decision making of the Council. The Student Union is to a high degree quite familiar to me since I have been a project coordinator two times (2015 and 2017) and been a member of the board in the year of 2016; this is now my fourth year when engaging in the Student Union’s activity. A vote for me is a firm choice. Vote for number 78.

Koivisto, Maarit. Vihreä vasemmisto, #36.

Olen 31-vuotias sairaanhoitaja ja lääketieteen kandidaatti. Olen asuinkunnassani Loimaalla mukana kunnallispolitiikassa vasemmistoliiton varavaltuutettuna ja lautakunnissa. Harrastan musiikkia sekä soittamalla, että kuuntelemalla. Olen koko opiskeluaikani soittanut Akademiska Orkestern vid Åbo Akademissa viulua ja alttoviulua. Lisäksi olen toiminut aktiivisesti Turun yliopiston raskaan musiikin ystävät ry:ssä eli TYRMYssä, tällä hetkellä keikkavastaavana. Minulle tärkeitä teemoja ovat: elävä opiskelijakulttuuri ja monipuolinen harrastustoiminta, opiskelun tasa-arvoisuus ja oikeus elinikäiseen oppimiseen sekä kestävä kehitys.

Luhta, Kaisa. Humanistilista, #72.

Olen kuudennen vuoden kulttuurihistorian opiskelija, joka rakastaa koulutuspolitiikkaa. Olen hääräillyt paljon opiskelijajärjestöissä, ja pari viime vuotta ovatkin kuluneet Humanitas ry:n kopona. Olen ehdolla, koska haluan ajaa TYY:n näkyvyyttä ja saavutettavuutta TYY:n kaikille jäsenile. Haluan myös ajaa tilojen kehittämistä. Q-talo on hyvä alku, mutta tarvitaan myös sosiaali- ja kokoustiloja.

Mylläri, Anni. Vihreä lista, #13.

Olen 21-vuotias valtio-opin opiskelija ja ehdolla toista kertaa TYYn edustajistovaaleissa. Tällä hetkellä toimin mm. TYRMYn puheenjohtajana sekä edustajistoryhmäni Vihreän listan ryhmäpuheenjohtajana. Aiemmin olen ollut entisen ainejärjestöni Muusa ry:n koulutuspoliittinen vastaava sekä toiminut kaksi kautta TYYn avustusotimikunnassa.

TYY merkitsee minulle monipuolista opiskelijakulttuuria ylläpitävää yhteisöä, joka tuo opiskelijan ääntä kuuluviin niin Turussa kuin valtakunnallisestikin.

« Takaisin